Suomalaisen vapaamuurariuden yhdeksän vuosikymmentä
Vapaamuurarius Suomessa ennen itsenäisyyttä
Suomalaisen vapaamuurariuden historia on kaikkiaan runsaan kahdensadanviidenkymmenen vuoden pituinen.
Ensimmäinen Suomessa toimimaan tarkoitettu vapaamuurariloosi, S:t Johannes Logen S:t Augustin, perustettiin Tukholmassa 1756 ja aloitti toimintansa Turussa paria vuotta myöhemmin. Loosi muutti Helsinkiin vuonna 1763 ilmeisesti sen vuoksi, että suuri osa jäsenistä oli Suomenlinnassa tai Helsingissä työskenteleviä upseereita.
Vuonna 1777 perustettiin Helsinkiin skotlantilaisen esikuvan mukaan S:t Andreas loosi, joka sai nimekseen Phoenix. Vapaamuurarius kehittyi suotuisasti ja vuoteen 1809 mennessä S:t Augustin loosin jäsenmäärä oli jo 460.
Suomen sota 1808-1809 katkaisi loosien toiminnan. Varsinaisesti työ päättyi vuonna 1813, jolloin loosit lahjoittivat varansa (yhteensä 3 000 riikintaaleria) Helsingin kaupungille käytettäväksi köyhien ja hätääkärsivien avustamiseen. Tämän jälkeen vapaamuuraritoiminta oli maassamme satunnaista ja epävirallista. Keisari Aleksanteri I kielsi kaiken vapaamuuraritoiminnan valtakunnassaan 1.8.1822. Toiminta olikin Suomessa pysähdyksissä seuraavat sata vuotta.
1920-luku. Uusi alku - Suomen Suurloosin perustaminen
Amerikkaan siirtyneiden suomalaisten joukossa oli muun muassa Alfons Ahnger, J.E. Tuokkola ja Julle Aatila sekä Toivo H. Nekton. Tämä ryhmä kokosi muitakin suomalaissyntyisiä vapaamuurareita keskustelemaan vapaamuurariuden viemisestä ”Vanhaan Maahan”. Kun heitä saapui Suomeen vuosina 1919 ja 1920, alettiin suunnitelmia pohtia kotimaan kamaralla. Oltiin yhteydessä maassamme toimiviin Ruotsin loosien edustajiin, mutta tältä pohjalta ei syntynyt tarkoituksenmukaisia mahdollisuuksia. Sen sijaan yhteydet New Yorkin suurloosiin johtivat tuloksiin. Niinpä 14.8.1922 pidettiin Nektonin kutsumana Suomi loosi N:o1:n perustamistilaisuuden valmistelukokous. Elokuun 18. päivänä 1922 puheenjohtaja eli suurmestari Arthur S. Tompkins ja neljä muuta New Yorkin Suurloosin edustajaa johti astetyötä ensimmäisessä itsenäisen Suomen vapaamuurari-istunnossa. Silloin 27 veljeä sai kaikki kolme astetta samana päivänä.
Vajaan vuoden kuluttua Suomi loosin perustamisesta Tampereella vihittiin 1.8.1923 Tammer loosi N:o 2. Turkulainen Phoenix loosi N:o 3 vihittiin 2.8.1923. Molemmissa vihkimisistunnoissa New Yorkin Suurloosin edustajina olivat Ossian Lang, Robert Kennworth sekä Toivo H. Nekton.
Turkuun perustettu loosi vaali kahdessakin mielessä kerran katkenneita ruotsalaisperäisiä vapaamuurariperinteitä. Sen nimi oli sama kuin kahdella 1700-luvulla perustetulla loosilla ja sen kieli oli aluksi pelkästään ruotsi. Kuitenkaan alkuperäinen, ruotsalaisen järjestelmän mukainen vapaamuurarius ei ollut maassamme koskaan täysin kuollut. Suomalaisia oli kaiken aikaa Ruotsissa toimivien loosien jäseninä. Suomessa perinteitä vaali E.A. Hjeltin vuonna 1908 perustama seura, joka 27.10.1913 muuttui säätiöksi nimeltään Granatenhjelms Stiftelse. Säätiö huolehti aluksi ns. vapaamuurarin haudasta Helsingin Kaisaniemessä ja harjoitti hyväntekeväisyyttä. Maamme itsenäistyttyä säätiön päätarkoitukseksi tuli perustaa ruotsalaisen perinteen mukainen vapaamuurariloosi Helsinkiin. Näin sitten tapahtuikin siinä muodossa, että S:t Johannes Logen S:t Augustin aloitti toimintansa uudelleen vuonna 1923. Suomi on siis siinä suhteessa erikoinen, että maassamme on kahden eri järjestelmän ja kahden suurloosin alaisia peruslooseja. Kun alkukankeuksista ensimmäisinä vuosikymmeninä selviydyttiin, sujuu toiminta nykyään hyvässä veljellisessä sovussa.
Itsenäisen Suomen Suurloosi perustetaan 1924Kun kolme suomalaisen järjestelmän loosia oli perustettu, edellytykset oman suurloosin perustamiseen olivat olemassa. Syyskuun 9. päivänä 1924 suurmestari Arthur Tompkins seurueineen suoritti Suomen Suurloosin juhlallisen vihkimisen ja suurvirkailijoiden virkoihin asettamisen. Ensimmäiseksi suurmestariksi valittiin Axel Solitander. Kahdessa vuodessa oli luotu itsenäisen Suomen vapaamuurariuden pohja: kolme perusloosia ja itsenäinen suurloosi. On aivan selvää, että toiminnassa oli monia puutteita ja vaikeuksia. Ensimmäinen istunto oli Säätytalossa, mutta jatkuvaan työhön sitä ei ollut mahdollista saada. Alkuvuodet Helsingissä olivat ”kiertolaiselämää”. Hotellit Fennia, Kämp ja Seurahuone sekä ravintola Kaisaniemen Meripaviljonki vaihtelivat kokoustiloina. Kansliatiloina toimivat jäsenten yksityiset työtilat. Vuoden 1923 syksyllä saatiin käyttöön vuokrahuoneisto. Vähitellen myös Tampereen ja Turun loosit löysivät sopivat toimitilat. 1920-luku merkitsi talouden vakiintumista. Helsingissä varoja kerättiin jäsenmaksujen ohella pitämällä klubiravintolaa ja järjestämällä keräyksiä jäsenistön keskuudessa. Loosi sai myös useita lahjoituksia. Samaan tapaan sujui talous niin Tampereella kuin Turussakin, eli taloudellisia huolia ei looseilla varsinaisesti ollut. Pian toiminnan alkamisen jälkeen suomalaiset vapaamuurarit saivat oman vapaamuurarimusiikin säveltäjämestarimme Jean Sibeliuksen kynästä. Sibelius kuului niihin suomalaisiin, jotka vuonna 1922 vapaamuurarivalon uudelleen syttyessä maassamme ensimmäisinä vihittiin mestarimuurareiksi silloin perustetussa Suomi loosissa. Säveltäjämestari lupasi säveltää musiikin rituaalityöhön. Ajatus toteutui kuitenkin vasta sen jälkeen, kun Sibeliuksen ystävä, vuonna 1923 järjestöön liittynyt oopperalaulaja Wäinö Sola, syksyllä 1926 oli uudelleen esittänyt hänelle säveltämistä koskevan pyynnön. |
 |
| Suomen Suurloosin perustamiskirja 7.5.1924 |
1930-luku. Pilvet kerääntyvät taivaalle
Nuori suomalainen vapaamuurarius joutui heti 1930-luvulla monien vastoinkäymisten koettelemaksi.
Kansallissosialistisen vapaamuurarivastaisen propagandan vaikutus tuntui myös meidän maassamme. Vapaamuurarit joutuivat silloin monenlaisten epäluulojen ja painostuksen kohteiksi.
Kaikkien aikojen pahimmaksi vapaamuurariuden viholliseksi mainittu saksalainen kenraali Ludendorff herätti kirjoituksillaan vastakaikua myös Suomessa. Tästä tuloksena voidaan pitää myös seuraavia tapauksia. Viipurin hiippakunnan synodaalikokous teki vuonna 1933 kirkolliskokoukselle ehdotuksen, että pappi tai joku muu seurakunnallinen toimihenkilö ei saa kuulua vapaamuurarijärjestöön. Esitys kuitenkin hylättiin. Vuoden 1934 valtiopäivillä tehtiin aloite vapaamuurarijärjestöjen kieltämiseksi Suomessa. Myös se hylättiin, sen sijaan järjestöön kuuluneita upseereita vaadittiin eroamaan veljeskunnasta.
Vapaamuurarien vaino sai varsin omituisiakin piirteitä. P. Susitaival esitti kantelun oikeuskanslerille ns. Tattarisuon tapauksesta. Oikeuskansleri suoritti perusteelliset tutkimukset ja esitti lausunnossaan muun muassa seuraavaa: ”ettei tutkimuksissa ole käynyt ilmi, että joku vapaamuurareihin kuuluva henkilö olisi osallistunut edellä mainittuihin (Tattarisuon tapaus) silpomisiin tai että asiassa suoritettuja tutkimuksia olisi pyritty rajoittamaan tai koetettu johtaa harhaan vapaamuurarien suojelemiseksi.”
Tilannetta pahensi tietenkin 1930-luvun alun taloudellinen lama. Sen merkitys ulottui myös vapaamuuraritoimintaan. Vastoinkäymiset tuntuivat lähinnä kolmella tavalla. Tulomaksut, jäsenmaksut, keräystulot ja lahjoitukset vähenivät. Erityisesti vuosi 1931 oli taloudellisesti raskas. Uusien jäsenten tulo väheni huomattavasti, ja vanhoja jäseniä erosi varsin runsaasti. Yhtään uutta loosia ei perustettu 1930-luvulla. Jäsenmäärä kasvoi vuosikymmenen kahtena ensimmäisenä vuonna 303:een, mutta vuonna 1938 jäseniä oli enää 237.
Vähitellen pulakausi hellitti. Loosien toiminnan painopiste siirtyi esitelmätyöhön. Veljeskunta oli sisäisesti kiinteä. Yhteydet ruotsalaiseen veljesjärjestöön olivat tulleet myös läheisemmiksi. Kauaskantoinen ja merkittävä tapaus oli Ragnar Ekbergin Säätiön perustaminen vuonna 1936 testamenttilahjoitusten turvin. Varsinkin 1970-luvulla avustustoiminta on suuressa määrin perustunut säätiön tuottoihin. Myös viime vuosina säätiö on jakanut huomattavia summia avustustoimintaan.
1940-luku. Sodista rauhan vuosiin
1930-luku päättyi maallemme raskaalla tavalla: talvisota alkoi ja loosien toiminta keskeytyi. Itse asiassa nykyisessä vapaamuuraritoiminnassa oli alkamassa sen synkin jakso. Uhkaavaa vaaraa ilmeisesti ounasteltiin. Siihen viittaavat muun muassa P. Johannes loosin vuoden 1939 vuosikertomuksen sanat:
”Nykyinen jättikamppailu saattaa vaikuttaa myös meidän veljeskuntamme tulevaan toimintaan. Sillä siellä, missä uusi taisteleva maailmankatsomus on saavuttanut voittoja, on vapaamuuraritoiminta lopetettu. Sen vuoksi saamme lähiaikoina valmistautua siihen, että meidänkin toimintamme täällä kaukana Pohjolassa mahdollisesti lakkautetaan. Toivokaamme kuitenkin viimeiseen saakka, että tämä aavistuksemme ei toteutuisi.”
Pelko johtui Hitlerin vainoista muun muassa vapaamuurareita kohtaan. Keskeyttämisestä aiheutuneet toimenpiteet sovittiin lopullisesti Suurloosin ja paikallisloosien edustajain kokouksessa 18.3.1941. Toiminnan keskeyttäminen johtui myös siitä, että suuri osa jäsenistöstä oli sodassa.
Helsingissä purettiin temppelin sisustus ja kerhohuoneet riisuttiin. Välineet, kalusto ja taide-esineet pantiin talteen vastaisen varalle. Samoin meneteltiin Turussa ja Tampereella. Solmitut veljessiteet eivät kuitenkaan katkenneet. Keräännyttiin milloin yhteiselle aterialle, milloin keskustelemaan. Järjestettiin myös illanviettoja.
Merkittävin positiivinen seuraus toiminnan keskeyttämisestä oli ”Helmikuun 14. päivän säätiön” perustaminen. Anomus oikeusministeriölle tehtiin 12.9.1941 ja jo seitsemäntoista päivän kuluttua eli 29.9.1941 oikeusministeriö antoi luvan säätiön perustamiseen ja vahvisti sen säännöt. Suurloosi sekä Helsingin ja Turun paikallisloosit lahjoittivat silloiset varansa säätiölle. Vuoden 1942 tilinpäätös osoitti varoja tuolloin olleen 287 978 markkaa. Vuonna 1964 säätiön uudeksi nimeksi tuli Pro Humanitate Säätiö. Säätiön omaisuus oli vuoden 2013 lopussa yhteensä noin 2,4 miljoonaa euroa. Kuluneiden vuosikymmenten aikana säätiö on tehnyt arvokasta humanitääristä työtä. Säätiö oli myös tukemassa veljeskunnan jälleenrakennusta toiminnan uudelleen elpyessä. Tammer-loosi perusti vastaavasti 27.2.1942 Tammer Säätiön.
Vihdoin sota päättyi ja aselepo solmittiin. Rakennustyö pääsi alkuun kaikissa muodoissaan. Myös vapaamuuraritoiminta alkoi uudestaan. Suurloosi lähetti 27.1.1945 paikallislooseille kirjelmän, jossa kehotettiin käynnistämään keskeytyksissä ollut työ. Jäsenmäärä alkoi jälleen kasvaa.
1950-luku. Määrällisen kasvun alku1950-luku oli voimakkaan määrällisen kasvun aikaa. Vapaamuurareiden keskuspaikkoja olivat edelleen Helsinki, Turku ja Tampere. Pian kuitenkin toiminta vilkastui myös Lahdessa, Kuopiossa ja Kokkolassa. Vuonna 1950 perustettiin Humanitas-seura, jonka tehtäväksi asetettiin loosityön kehittäminen, esitelmätoiminnan edistäminen, avustustoiminta, ulkomaanmatkojen organisoiminen ja kirkkotilaisuuksien järjestäminen. |
|
|
|
Suurloosin toiminta luonnollisesti kehittyi määrällisen kasvun myötä. Vähitellen alkoi enenevässä määrin ilmestyä myös suomenkielistä vapaamuurarikirjallisuutta. Jäsenlehti Koilliskulma alkoi ilmestyä vuonna 1955. 1950-luvulla aloitettiin monia toimintoja, joista sittemmin on tullut perinteitä. Näistä mainittakoon joulujuhlien järjestäminen ikääntyville veljille, lasten joulujuhlat, kirkkotilaisuudet ja ulkomaanmatkat (ensimmäinen USA:han vuonna 1955). Vuonna 1956 perustettiin Vesivaaka r.y., jonka tarkoitukena on vuokrata kalavesiä ja rakentaa majoitustiloja Helsingin saaristoon. Edellä kuvailtu loosin seinien ulkopuolella tapahtuva toiminta on luonnollisesti eri paikkakunnilla saanut erilaisia muotoja. |
1960-luku. Kasvun vuosikymmen
Edellinen vuosikymmen on luonut pohjan kiihtyvälle määrälliselle ja toiminnalliselle kasvulle.
Kentän voimakas kasvu aiheutti suurloosille hallinnollisia ongelmia. Vuonna 1961 maa jaettiin itäiseen, läntiseen ja eteläiseen piiriin, joihin suurmestari asetti itselleen sijaiset. Piirien määrä kasvoi vähitellen, niin että niitä vuonna 1969 oli jo seitsemän.
Vielä vuoden 1960 vuosikertomus mainitsee, että suhteiden luomisessa ulkomaille toimitaan pidättyvästi. Kuitenkin vuoden 1961 kertomus mainitsee solmitun 28 uutta yhteyttä ulkomaisiin suurlooseihin.
Tutkimusloosi Minerva 27 perustettiin 8.5.1962. Sen tehtäväksi tuli vapaamuurariuden tutkiminen historiallisena ja aatteellisena ilmiönä sekä julkaisu- ja esitelmätoiminta. Vähitellen Tutkimusloosi Minervasta on kehittynyt merkittävä instituutio suomalaisessa vapaamuurariudessa. Alkuvuosinaan Minervan työ oli huomattavalta osalta esitelmätoimintaa varsinaisen tutkimustoiminnan edistyessä hitaammin.
Koulutustoiminnan kannalta vuonna 1964 tapahtunut Vesannon kunnassa sijaitsevan Sompalan tilan osto oli merkittävä tapaus. 
Siellä järjestetään lähinnä kesäaikaan seminaareja, joihin vapaamuurarit perheineen ovat runsaslukuisina osallistuneet. Nykyisin Sompalassa järjestetään vuosittain noin kaksikymmentä leiriä, joista suurin osa on karitatiivista toimintaa, kuten aistivammaisten, invalidien, vanhusten, sotainvalidien, sotaveteraanien, orpojen ja leskien huolto- ja virkistystoiminta.
Suurloosin toimitilat Pohjoisesplanadilla olivat jo pitkään olleet varsin ahtaat. Vuonna 1965 oli tietoon tullut, että Kasarmikatu 16:ssa oli myytävänä kouluhuoneisto. Vanha huoneisto myytiin ja uuden huoneiston ensimmäisen osan kauppa tehtiin toukokuussa 1965. Saman vuoden syyskuussa Suomi loosi piti siellä ensimmäisen istunnon.
Avustustoiminta ei 1960-luvullakaan unohtunut. Vuonna 1969 herätettiin ajatus palvelutalon ja asuntolan rakentamiseksi Helsinkiin. Ideaa toteuttamaan perustettiin Vanhusten ja Lasten Tuki Säätiö. Ajatus sai voimakkaan tuen Aulis Kauppiselta, joka suurmestarikautenaan voimakkaalla tahdollaan sai talon rakennetuksi. Sittemmin on rakennettu myös muualle Suomeen vanhusten palvelutaloja. Säätiötä johti pitkään ja menestyksellisesti Akseli Keinonen.
1970-luku. Sisäisen kehityksen aikaa
Saavuttaessa 1970-luvulle vapaamuurarijärjestön määrällinen kasvu tasaantui. Jäsenmäärän lisäys vakiintui 5-7 prosentiksi vuodessa. Vuosikymmenen lopulla jäsenmäärä läheni neljää tuhatta.
Suomen Suurloosi vietti 50-vuotisjuhlaansa perustamisensa vuosipäivänä 9.8.1974. Juhlallisuudet alkoivat Taivallahden kalliokirkossa vapaamuurareille ja heidän perheenjäsenilleen pidetyllä musiikki- ja hartaustilaisuudella. Kirkko oli ääriään myöten täynnä. Suurloosin juhlaistunnossa oli omien veljien lisäksi läsnä runsaasti ulkomaisten suurloosien edustajia.
Vanhusten ja Lasten Tuki Säätiön toiminnan kohokohtia oli peruskiven laskeminen 18.11.1974 ja talon valmistuminen vuoden 1975 lopulla. Säätiön hallinnassa oli 16 huoneistoa Asunto Oy Elonturvan talossa. Toisen osakkaan luopuessa toiminnasta talo myytiin vuonna 2001. Säätiö laajensi myöhemmin toimintaansa Helsingin ulkopuolelle niin, että vuonna 2005 valmiita tukitaloja oli Kotkassa, Turussa, Kuopiossa, Lahdessa, Tampereella, Jyväskylässä, Oulussa ja Rovaniemellä. Huoneistoja niissä on yhteensä 298.
Tamperelaisten ja joensuulaisten veljien vuonna 1977 perustama Kareliasäätiö rakennutti vuosina 1978 – 1980 Joensuuhun kaksi kuusikerroksista vuokrataloa, joissa on yhteensä 98 yksiötä sekä talonmiehen asunto. Molemmissa taloissa on myös saunat, pesutuvat ja kerhohuoneet.
Karitatiivisen toiminnan merkkitapaus 1970-luvulla oli myös Pro Humanitate Säätiön juhlavuosi 30-vuotisen toiminnan johdosta. Säätiön tärkeimmät avustuskohteet ovat olleet Sotainvalidien Veljesliiton omistama Kaunialan Sotavammasairaala ja Suomen Invalidien Kivalokodit r.y.
1980-luku. Avautumisen vuosikymmen
1980-luvun alku merkitsi eräänlaista taitekohtaa suomalaisen vapaamuurariuden historiassa. Jäsenmäärän kasvu oli 1970-luvulla ollut voimakas. Kymmenessä vuodessa jäsenmäärä oli kasvanut 53 %. 1980-luvulla kasvuvauhti hidastui. Jäsenmäärä nousi kuitenkin vuosikymmenen lopulla yli neljän ja puolen tuhannen. Lehdistö kohdisti mielenkiintoaan vapaamuurareihin. Kirjoittelu oli pääosin asiatonta ja virheellistä. Osa vapaamuurareista koki kirjoittelun kiusallisena. Sillä saattoi olla yhteys siihen, että joitakin jäseniä erosi järjestöstä.
Sisäistä kehitystä tapahtui monessa muodossa. Tutkimus- ja julkaisutoiminta voimistui, avustustoiminta vahvistui, kokoontumistiloja kohennettiin, koulutusta tehostettiin ja toimintaa suunnattiin koskemaan myös perheitä. Kuluneet seitsemänkymmentä vuotta olivat vakiinnuttaneet vapaamuuraritoiminnan aseman myös Suomessa.
1980-luku oli myös vapaamuuraritoiminnan avautumisen vuosikymmen. Sitä merkitsivät muun muassa Turussa ja Tampereella pidetyt vapaamuurarikonventit, joiden yhteydessä lehtimiehillä ja suurella yleisöllä oli vapaa pääsy tiloihin ja tilaisuuksiin, ei kuitenkaan istuntoihin. Tiedotusvälineiden suhtautuminen kääntyikin vuosikymmenen lopulla valtavirraltaan asialliseksi tiedotukseksi.
Sisäistä kehitystä merkitsivät vuosikymmenen jälkimäisellä puoliskolla muun muassa suurloosin veljeysvaliokunnan ja musiikkitoimikunnan perustaminen. Rituaalityöskentelyn kohentamiseksi perustettiin vuosikymmenen lopulla Harjoitusloosi n:o 63. Uusia Minervakerhoja perustettiin myös runsaasti. Koulutustoiminta Sompalan seminaarien muodossa kehittyi suotuisasti. Muurariseminaarien kävijämäärä nousi 1980-luvun kuluessa kolmestasadasta runsaaseen kuuteensataan osanottajaan.
1990-luku. Kansainvälisen kanssakäymisen vuosikymmen
Suomen Suurloosi täytti 70 vuotta vuonna 1994. Ritarihuoneella pidettyyn suuristuntoon osallistui joukko pohjoismaisia korkeita vieraita sekä Suomen Suurloosin edustaja New Yorkin suurloosista. Istuntoa juhlisti myös peruskirjan luovuttaminen seitsemälle uudelle loosille. Viisi vuotta myöhemmin suurloosin 75-vuotisjuhlallisuuksissa vieraita oli useista ulkomaisista suurlooseista.
1990-luvun merkittävä lähipiirin haaste oli virolaisen vapaamuurariuden alkuun auttaminen. Suomalaiset antoivat heti vuosikymmenen alussa virolaisille veljille vapaamuurariasteita suomalaisissa looseissa. Jatkossa virolaiset loosit muodostivat oman piirinsä Suomen Suurloosin yhteyteen. Vuosikymmenen lopussa vuonna 1999, välittömästi Suomen Suurloosin 75-vuotisjuhlien jälkeen perustettiin Viroon oma suurloosi.
Kansainvälistä yhteistyötä parhaimmillaan edusti myös Suomen Suurloosin musiikkitoimikunnan ja New Yorkin suurloosin Manhattanin piirin yhdessä järjestämä Sibeliuksen musiikin konserttisarja Manhattanin vapaamuurarikeskuksissa vuonna 1995.
Edellisellä vuosikymmenellä alkanut pyrkimys avoimuuteen voimistui. Tiedotusvälineiden avulla jatkettiin totuudenmukaisen tiedon välittämistä suurelle yleisölle. Internetin käyttöönottoa tiedon välittämiseen epäröitiin aluksi. Tutkimusloosi Minerva kuitenkin avasi omat kotisivunsa vuonna 1997. 2000-luvulle tultaessa Suomen Suurloosilla oli omat kotisivunsa. Vuosikymmenen lopulla myös yhteiskunnallisten suhteiden tehostuminen ja avoimuus hälvensivät entisestään vapaamuurareiden toiminnan tarkoitusperiin kohdistuneita epäluuloja.
1990-lukua voidaan hyvällä syyllä luonnehtia kansainvälistymisen vuosikymmeneksi. Suomen Suurloosin suhteet pohjoismaisiin vapaamuurarijärjestöihin kiinteytyivät. Säännölliset vierailut pohjoismaiden välillä aktivoituivat niin suurloosi- kuin loositasollakin. Esimerkiksi tamperelaiset ovat tehneet ryhmävierailuja yli kymmenen vuoden ajan kohdemaina Skotlanti, Irlanti, Malta, Indonesia ja Intia. Virallinen kanssakäyminen on tiivistynyt suurmestarin vierailuilla Ruotsiin, Tanskaan, Norjaan ja Englantiin sekä suurloositasolla myös Ranskaan, Hollantiin, Sveitsiin, Italiaan, Turkkiin ja USA:han.
2000-luku. Askelia avoimuuteen
Akateeminen tutkimus valottaa suomalaista vapaamuurariutta. 
Keväällä 2000 tarkastettiin ensimmäinen aihetta käsittelevä suomalainen väitöskirja Salat ja valat - Vapaamuurarit suomalaisessa yhteiskunnassa ja julkisuudessa 1756-1996 - Reijo Ahtokari. Kirja on otettu Suomen Historiallisen Seuran Bibliotheca Historica julkaisusarjaan ja sen julkaisijana toimi arvovaltainen Suomalaisen kirjallisuuden Seura. Tämä lähes neljäsataasivuinen teos käsittelee erityisesti vapaamuurariudesta julkisuudessa syntynyttä kuvaa, sisältäen samalla runsaasti tietoa suomalaisen vapaamuurariuden vaiheista. Mainittakoon myös, että Näkymättömän temppelin rakentajat - Suomalaisen vapaamuurariuden historia –teoksesta toimitettiin toinen, uudistettu painos vuonna 2004.
Syksyllä 2012 Tampereen yliopiston Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö järjesti yhdessä suomalaisten vapaamuurareiden kanssa kaksipäiväisen, Edges of Freemasonry- konferenssin. Tilaisuus oli kaikille avoin.
Viiden vuoden välein pidettävien vapaamuurarikonventtien sarja jatkui Oulussa 2002 , Lahdessa 2007 ja Seinäjoella 2012, joka oli järjestyksessä jo seitsemäs. Kuhunkin kolmepäiväiseen ohjelmaan sisältyi yleisölle avoin vapaamuurarinäyttely sekä usean alustajan siivittämä esitelmätilaisuus, jossa yleisöllä ja tiedotusvälineiden edustajilla oli mahdollisuus esittää kysymyksiä paneelille.
Suurmestari ja suurkirjuri ovat olleet käytettävissä lukuisissa televisio- ja radio-ohjelmissa sekä lehtien haastatteluissa.
Suomen suurloosin kotisivuja on kehitetty asteittain 2000 –luvun alusta lähtien. Sivuston tarkoitus on antaa tietoa vapaamuurariudesta kaikille siitä kiinnostuneille. Kävijöitä on kuukausittain useita tuhansia.
|