Mitä vapaamuurarius on

 

14.4.2010

Risto Härmä

(Alustus Lions Club Puijon kokouksessa 21.3.2002)

 

Vapaamuurariuden olemuksesta ja merkityksestä ovat järjestön ulkopuoliset kirjoittaneet ja puhuneetkin paljon, mutta valitettavasti asiaa oikein ymmärtämättä useimmiten pelkkää roskaa. On todella hyvin vähän objektiivisia, asiallisia tutkimuksia tästä asiasta. Reijo Ahtokari, joka itsekin on muurari, väitteli viime vuonna Helsingin yliopistossa vapaamuurariuden ja julkisuuden suhteista maassamme. Kirja on hyvin suositeltava niille, jotka haluavat perusteellisemmin perehtyä asiaan.  Minä järjestöön jo 36 vuotta kuuluneena koetan tämän pikku esitelmän puitteissa antaa teille aavistuksen siitä, mikä tämä vanha ja kunnianarvoisa veljeskunta oikein on. 

 

Vapaamuurarijärjestö nykyisessä muodossaan on lähes 300 vuotta vanha. On kuitenkin muistettava, että miesten kesken on ollut ammoisista ajoista alkaen samanlaisia menoja ja muotoja harrastaneita yhteisöjä. Mainittakoon esimerkiksi muinaisen Egyptin papit, pythagoralaiset, essealaiset, keskiaikaiset ritarikunnat ym. Keskiajalla rakennettiin paljon linnoja ja tavattoman tyylikkäitä kirkkoja eli katedraaleja. Nämä rakennettiin louhimoista otetuista ja työmaalla muotoilluista muotokivistä. Kirkkojen rakentajia nimitettiin jo silloin vapaamuurareiksi, johtuiko tuo nimi ehkä heidän vapaudestaan siirtyä rakennustyömaalta toiselle, jota yleensä ei muilla keskiajan ammattilaisilla ollut, vaiko siitä että eniten käytetty kivi oli pehmeähköä hiekkakiveä, jota nimitettiin free-stoneksi. Nämä kivimuurarit tekivät työtään työmaan äärellä olevassa työpajassa, jota sanottiin loosiksi. He olivat tarkkoja, etteivät ammattisalaisuuden levinneet ulkopuolisten tietoon, uudet oppipojat eli oppilasmuurarit työskentelivät loosissa mestarien ohjauksessa, kunnes he oppivat ammatin ja lähtivät kisälleinä etsimään uusia työmaita tai jäivät entisen mestarin alaisiksi. Vanhin loosin menoja kuvaava käsikirjoitus on peräisin 1300-luvun lopulta.

 

Uuden ajan alussa ainakin skotlantilaisissa rakentajalooseissa alettiin pitää pöytäkirjoja, joista osa on vieläkin tallella. Ihmeellistä kyllä, näihin rakentajalooseihin alettiin siellä ottaa mukaan uusia, ei operatiivisia jäseniä, jotka eivät siis olleet lainkaan rakennusalan ammattilaisia.. Englannissa ei ole tietoja vanhoista rakentajalooseista, mutta sieltä löytyy tietoja jo 1600-luvulla toimineista pelkistä ei-operatiivisista vapaamuurareista koostuvista vapaamuurarilooseista. Näinä aikoina kivenhakkaajamuurarien yksinkertaiset oppilasmuurareitten vastaanottomenot ja ammattisalaisuuksien säilyttämistä tarkoittaneet vakuutukset muuttuivat monimutkaisemmiksi, opettavaisemmiksi ja alkoivat vähitellen muistuttaa nykyisiä vapaamuurarirituaaleja.

 

Valistuksen aikakausi 1700-luvulla vapautti yhteiskunnan aikaisemmasta aina noitavainoihin kärjistyneestä kirkon kontrollista, samoin maallinen valta alkoi siirtyä hallitsijoilta parlamenteille ja säädyille. Yhteiskunnallinen vapautuminen aiheutti valtavan innostuksen kaikkinaiseen klubi- ja seuratoimintaan. Salaseurat kukoistivat. Valistusajan filosofien mielestä ihmisen kasvatukselle ja kehitykselle oli pantava paljon painoa. Opetuksen sisältöä oli kouluissa muutettava. Vapaamuurarien toiminnan puitteet alkoivat muotoutua ihmisen sisäistä kehitystä koskevien filosofisten ajatusten pohjalta. Deismi oli uskonnollisena perusnäkemyksenä. Usko yhteen ylimpään, taivaan ja maan luojaan oli vapaamuurariuden ensimmäinen peruspilari. Kristillisellä pohjalla lepäävä kilta oli yhteisö. Syntyi asteisiin jaettu opettavainen järjestelmä, jonka avulla muurariveli sai lisätietoa elämän symbolisesta tarkoituksesta sanomaa ja elämänkäsitystä konkreettisella tavalla elävöittävien rituaalien ja juhlamenojen avulla. Tässä tuli voimakkaalla tavalla myös moraalinen puoli kuvaan mukaan, esim. hyväntekeväisyys ja ”ihmisenä ihmisten joukossa” -periaate. Syntyvän veljeskunnan ideologisena päämääränä oli paremman maailman luominen.

 

Vuonna 1717 neljä lontoolaista vapaamuurariloosia kokoontui eräässä sikäläisessä ”Hanhi ja halstari” -nimisessä ravitsemusliikkeessä ja he perustivat ensimmäisen suurloosin. Vuonna 1723 skotlantilais-englantilainen presbyteerinen pappi Anderson laati järjestölle, joka oli jo kasvanut 20 loosiksi, ensimmäisen perussäännön. Hän kokosi siihen vanhojen loosien käsikirjoituksista ”vapaan muurarin vanhat käskyt” ja ns. ”muinaisaikaiset rajapylväät”, joiden muuttamattomuus on ollut yksi järjestömme perusperiaatteista. Anderson toi ns. deistisen periaatteen vapaamuurariuteen. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaisella jäsenellä tuli olla uskonto, joka perustuu korkeimman olemassaoloon, mutta sitä ei haluttu tarkemmin määritellä. Tämä tekee mahdolliseksi, että vapaamuurariloosiin voi kuulua eri kirkko- ja uskontokuntien jäseniä, myöskin esim. juutalaisia tai islaminuskoisia. Tähän on heti lisättävä, että vapaamuurariuteen ei kuulu mitään uskonkappaleita tai pelastussanomia, eikä se siis ole mikään uskonto. Ilmeisesti edellisen vuosisadan vainojen takia uskonnollinen tai poliittinen väittely vapaamuurarilooseissa on ollut siitä alkaen kielletty.

 

Suurloosiin liittyi pian lisää looseja, ja liike alkoi levitä nopeasti meren yli Ranskaan ja Amerikkaan. Ensimmäinen ruotsalainen loosi perustettiin v. 1735, ja Suomen Turussa pidettiin ensimmäinen vapamuurari-istunto vuonna 1757 tai mahdollisesti vuotta aikaisemmin. Suomalaisten loosien jäsenistö oli suurelta osalta Ruotsin armeijan upseereita. Suomen sodan sytyttyä katkesi toiminta. Ja kun Keisari Aleksanteri I kiesi salaseurat ja sen mukana kaiken vapaamuuraritoiminnan 1822 ja Nikolai I uudisti kiellon dekabristikapinan jälkeen (kapinan johdosta hirtettiin viisi kapinallista, joista Viljasen mukaan väitetään neljän olleen vapaamuurareita!) heti valtaan astuttuaan, tuli suomalaiseen vapaamuurariuteen sadan vuoden katkos. Vasta Suomen itsenäistyttyä amerikansuomalaiset siirtolaiset toivat vapaamuurariuden takaisin Suomeen v. 1922.  Silloin 22 suomalaista liittyi vapaamuurareiksi perustaen Suomi-loosi no 1:n, säveltäjämestari Jean Sibelius oli yksi heistä. Nykyisin Suomessa on yli 142 loosia ja lähes 6000 jäsentä uudelleen henkiin herätetyn ruotsalaisen veljeskunnan 1000 jäsenen lisäksi. Maailmalla lienee noin 5 miljoonaa vapaamuuraria.

 

Vapaamuurariliike on periaatteiltaan pysynyt hyvin samanlaisena. kuin se oli jo syntyessään. Vain ulkonaiset muodot ja sen rituaalit ovat aikojen kuluessa jossain määrin muuttuneet. Eräs saksalainen lähde määrittelee nykyisen vapaamuurariuden seuraavasti: vapaamuurarius on viimeinen aitoon vihkimysjärjestelmään perustuva järjestö, joka periytyy keskiaikaisista tuomiokirkkojen rakentajista, ja joka käyttää kokouksissaan vanhoja rakentajien muodollisuuksia. Se yhdistää miehiä eri uskonnoista, roduista ja säädyistä, jotka nimittävät toisiaan veljiksi. Järjestö tavoittelee kunnianarvoisin rituaalisin menoin eettisiä elämänarvoja, aidon inhimillisyyden vaalintaa ja henkisiin arvoihin syventymistä. Se puolustaa suvaitsevaisuutta, vapautta ja ihmisarvoa. Järjestö muodostuu looseista ja suurlooseista, ja se on levinnyt kaikkiin maihin, joissa on vapaamielinen perustuslaki. Diktatuureissa se on ajatuksenvapauden takia kielletty.” Usein tähän vielä lisätään, että se ei ole mikään uskonto tai salaseura.

 

Kuitenkin edellä mainitusta huolimatta pelkkä sana ”vapaamuurari” on kautta aikojen ollut omiaan herättämään epäilyksiä, ennakkoluuloja ja väärinkäsityksiä. Vapaamuurariudessa epäillään olevan luvattomia salaisuuksia. Meistä on tehty syntipukkeja mitä erilaisimpiin tarkoituksiin, vapaamuurareita on vainottu tai järjestön toiminta on yritetty lopettaa.

 

Todettakoon ensiksi, ettei kyseessä ole mikään salaseura. Vapaamuurarijärjestön säännöt, organisaatio ja tavoitteet ovat täysin julkisia. Lisäksi suurin osa looseista on tälläkin hetkellä rekisteröityjä yhdistyksiä. Esimerkkejä todellisista salaseuroista ovat eräät nykyajankin terroristijärjestöt. Loosit ovat kuitenkin ulkopuolisilta suljettuja, mutta niinhän ovat useimmat muutkin klubit, kuten esim. Leijona ja Rotary-järjestöt. Päinvastoin kuin leijonat, vapaamuurarit haluavat toimia hiljaisuudessa. Aivan pariin viime vuosikymmeneen asti järjestö sivuutti vaikenemalla kaikki sitä vastaan tehdyt hyökkäykset, mutta tuo periaate on vanhentunut, eikä enää vastaa nykyisen informatioyhteiskunnan vaatimuksia. Se on ollut omiaan vahvistamaan vanhoja väärinkäsityksiä.

 

Vapaamuurareilla on kuitenkin joitakin asioita, joista emme puhu ulkopuolisille. Istuntomme jakautuvat aina kahteen osaan, aluksi on ns. juhlameno, joka on tavallisesti kokelaan vastaanotto ja sitten sitä seuraava ns. veljesateria. Vastaanottoseremonia on vertauskuvallinen näytelmä, jonka päähenkilönä on kokelas, mutta kaikki läsnä olevat osallistuvat siihen. Jotta mikä tahansa näytelmä olisi vaikuttava, ei sen juonta ja sisältöä pidä etukäteen paljastaa katsojalle, eli tässä tapauksessa kokelaalle. Siksi emme halua puhuttavan rituaaleista.  Nämä rituaalit ovat olleet jokseenkin samanlaisia jo useita satoja vuosia, ne alkavat yleensä rukouksella, sen jälkeen kokelaan esittelyllä Toinen osa istunnosta on juhlallisen muotoinen veljesateria.

 

Rituaaliin kuuluu aina myös vakuutus, jossa kokelas lupaa noudattaa näytelmässä opetettuja moraalisia ja eettisiä ohjeita. Englantilaiset liittivät 300 vuotta sitten näiden vakuutusten loppuun symbolisia kauhistuttavilta kuulostavia rangaistuksia, mikäli kokelas rikkoo lupauksensa. Näitähän ei ole koskaan edes ajateltu toimeenpantavaksi., ja ainut käytettävissä oleva rangaistus järjestössämme on sama kuin muuallakin, eli erottaminen, eikä muuta. Monissa maissa ja osaksi Suomessakin nämä uhkaavat sanat on jätetty kokonaan pois kokelaan vakuutuksista. Todettakoon tässä, että esim. presidentti Koivisto ollessaan Suomen pankin pääjohtaja sanoi, että jos devalvatio tulee, niin tästä poikki ja pyyhkäisi sormella kurkkuaan.

 

Toinen salaisuus on järjestön jäsenen tunnistaminen. Nykyisin paremmissa piireissä jäsen tunnistetaan magneettikortilla, joka pannaan ovilukkoon ja lukko aukeaa. Vapaamuurarit ovat korvanneet tämän satoja vuosia sitten määrätyillä viittauksilla, tunnussanoilla ja tervehdystavoilla, jotka ovat erilaisia eri asteissa. Toisin sanoen on satoja erilaisia yhdistelmiä ja jos osaa esittää oikean, jäsen kelpuutetaan seuraan vaikkapa ulkomailla.

 

Kaikki edellä mainitut ”salaisuudet” on itse asiassa paljastettu jo satojen vuosien aikana moneen kertaan ja ne löytää helposti esim. ulkomaisista postimyynneistä saatavista kirjoista, joten itse asiassa mitään kovin suurta salaisuutta ei ole, eivätkä rituaalit sisällä minkäänlaisia sensaatioita. Suurin salaisuus on se tunnelma, jonka läsnäolija ja erikoisesti kokelas voi saavuttaa menojen aikana - se on sisäinen kokemus, eikä sitä luonnollisesti voi paljastaa ulkopuolisille. 

 

Vapaamuurarillinen opetus tapahtuu symbolien avulla. Sellaisia ovat esimerkiksi muinaisten rakentajien työkalut, kuten luotilanka, joka osoittaa, kuinka ihmisen pitäisi seistä suorana niin lähimmäistensä kuin Luojansakin edessä. Toisena esimerkkinä mainitsisin kivinuijan, jolla meidän pitäisi lohkoa itsestämme pois pahoja särmiä yrittäessämme vähitellen muuttua säännöllisen muotoiseksi rakennuskiveksi temppeliin, joka ei ole käsin rakennettu vaan on ikuisesti taivaassa, jne.

 

Vakavan moraalisen opetuksen ja etiikan harrastamisen takia vapaamuurariutta on usein epäilty uskonnoksi, mutta sitähän se ei ole missään tapauksessa. Kymmenen vuotta sitten vapaamuurariutta arvosteltiin myöskin eduskunnassa. Suomen suurloosi antoi silloin kaikki suomalaiset rituaalikirjat ja perussäännöt Suomen kirkon tutkimuskeskuksen johtajan Harri Heinon tarkastettaviksi. Hän on kirjoittanut niistä kaksikin tutkielmaa, joissa hän totesi, ettei Suomen vapaamuurareilla ollut mitään koiruuksia mielessä, tai että vapaamuurareilla olisi mitään toisenlaista uskonkäsitystä kuin on Suomen kirkolla. Hän myös totesi, ettei hän tiennyt mitään muuta kirkon ulkopuolista seuraa, jossa olisi löytynyt yhtä monta Suomen luterilaisen kirkon uskollista ystävää ja kannattajaa kuin vapaamuurareista. Samalla loppui kirkon arvostelu vapaamuurareista. Valitettavasti kirkon ja vapaamuurariuden suhteet eivät ole kaikkialla niin kuin Suomessa. Roomalaiskatolinen kirkko on vastustanut vapaamuurariutta pian 300 vuotta ja on julkaissut aikaisemmin useita kirjelmiä sitä vastaan. Samaten eräät muut enemmän tai vähemmän fundamentalistiset uskonsuunnat, kuten esim. mormonit, ovat pitäneet vapamuurariutta erillisenä harhaoppisena uskontona. Syynä lienee, että muurariloosissa voidaan yhdessä pyytää siunausta ”Maailmankaikkeuden korkeimmalta arkkitehdilta”, jolla jokainen tietysti tarkoittaa korkeintaan, oli se sitten Jeesus tai Allah.

 

Eri asia on, että vapaamuurari-sanaa, kuten demokratiaakin, voidaan tulkita monella tavalla. Ulkomailla on ollut ja on vieläkin järjestöjä, jotka nimittävät itseään vapaamuurareiksi, mutta eivät mitenkään täytä niitä ehtoja, joilla me määrittelemme vapaamuurariutta. Suomessa näitä järjestöjä sanotaan valevapaamuurareiksi. Näistä mainittakoon italialainen mafiaa lähellä ollut P2- loosi.

 

Poliittisia vastustajia on muurariudella ollut aina, lähinnä niitä ovat olleet yksinvaltiaat ja diktaattorit. Mielestäni voi pitää järjestöllemme suosituksena, että sen kiivaimmat vastustajat viime vuosisadalla ovat olleet Mussolini, Hitler, Franco ja Stalin. Hitler tarvitsi syntipukkeja epäonnistuneisiin asioihin, ja nämä olivat juutalaiset ja vapaamuurarit. Tämä muurariuden vastainen kiivas natsipropaganda heijastui myös maahamme, ja se selittää monet sen aikaiset ilmiöt ja eräät viime vuosienkin reaktiot. Natsipropagandassa käytettiin päättömiä väitteitä, mm., että Stalin olisi ollut kansainvälisen muurarijärjestön suurmestari, että vapaamuurarit olivat kavaltaneet Saksan armeijan ensimmäisessä maailmansodassa, mikä johti Saksan häviöön ym. Asiahan on niin, että vapaamuurarius ei ole siinä mielessä kansainvälistä, koska sillä ei ole koskaan ollut mitään kasainvälistä päämajaa, kuten esim. rotareilla tai leijonilla, vaan jokaisen maan muurariutta johtaa oma kansallinen suurloosi.

 

Kolmas laji vastustajia on ns. keltainen lehdistö. Nämä tarvitsevat irtonumeromyyntiä varten aina silloin tällöin mojovan jutun, jonka totuudenmukaisuudesta ei niin väliä, mutta josta voi vetää mahtavia otsikoita. Vapaamuurarius on eräs tällainen aihekokonaisuus. Mm. Apu-lehti löysi jokunen vuosi sitten yli 100 vuotta sitten ilmestyneen ja myöhemmin uudelleen painetun amerikkalaisen muurariuden vastaisen kirjasen, nimeltään peräti Textbook of freemasonry. Se on erään Ronayne’ n kirjoittama, joka oli joskus 1870-luvulla todella ollut loosin mestarina, mutta keksi sitten oivan ansiotavan. Hän perusti teatterin, joka esitti maksusta vapaamuurarirituaaleja yleisölle. Alussa menestys oli hyvä, mutta kun yleisö alkoi vähentyä, hän keksi uusia ”paljastuksia”, jotka muuttuivat ajan kuluessa yhä hullummiksi ja lopuksi hän kirjoitti mainitun kirjasen luomuksistaan. Tässä kirjasessa mm väitettiin vapaamuurarien suunnittelevan ja salaavan rikoksia looseissa. Aikojen kuluessa on vapaamuurariudesta kirjoitettu harvinaisen paljon puhdasta roskaa, johon palailemalla näille lehdille riittää aineistoa, jos he sitä haluavat penkoa. Valitettavasti jutuissa ei kuitenkaan ole mitään perää.

 

Selväähän on, ettei Ronayn teoksen tiedoilla ole mitään tekemistä nykyisen suomalaisen muurariuden kanssa. Suomessa vapaamuurari vakuutuksessaan sitoutuu paitsi eettisiin ja moraalisiin opetuksiin myös nimenomaan noudattamaan Suomen tasavallan lakeja ja asetuksia. Epäilen, ettei monenkaan muun järjestön jäsenen tarvitse juhlallisesti vakuuttaa uskollisuuttaan maamme laeille. Tämän sinänsä pitäisi riittää todistamaan, ettei vapaamuurari tuomarina voi toimia lain vastaisesti. Tuomari on aina yhtä esteellinen, kuuluipa hän sitten vapaamuurariloosiin, rotary- tai leijonaklubiin tai mihinkä tahansa seuraan, jossa hän on toiseen jäseneen eli asianomaiseen läheisesti tutustunut. 

Vapaamuurariudesta riittäisi puhumista kuinka kauaksi aikaa tahansa. Ehkäpä tämä lyhyt esitys antaa teille kuvaa siitä, mistä itse asiassa on kysymys. Olen valmis keskustelun kuluessa antamaan teille parhaimpani mukaan vastauksia kysymyksiinne.